Suositut Muumi-hahmot

heräsivät henkiin Moomin Shop-lippulaivamyymälän näyteikkunassa!

Marraskuun harmauden keskellä Moomin Shop -lippulaivamyymälä ja sen pysäyttävä näyteikkuna Helsingin Esplanadilla on todellinen värikylläinen valopilkku! Uuden konseptimyymälän avauksen yhteydessä brändäämöllä oli suuri ilo olla toteutuskumppanina tuomassa henkiin muumitarinoiden rakastetut hahmot tähän näyttävään tarinalliseen näyteikkunaan.

Yhden katon alta toimitettu kokonaisvaltainen tekninen toteutus toi aikataulullisesti haastavaan projektiin kaivattua sujuvuutta. Asiakas sai yhdestä osoitteesta kaikki palvelut, aina kohdekäynnistä ja toteutuksen suunnittelusta tuotantoon ja asennukseen.

Tove Janssonin rakastettua Vaarallinen juhannus -tarinaa kertovat suuret näyteikkunat olivat teknisen toteutuksen osalta todellinen käsityön taidonnäyte. Ikkunan moniulotteisuus ja eri tasoihin rakennetut elementit loivat tarinan hahmoille kolmiuloitteisuuden tuomaa syvyyttä.

Vahva materiaalituntemus ja kekseliäs ongelmanratkaisu nousivat asiakkaan konseptin näkyväksi saattamisessa isoon rooliin, sekä toteutussuunnittelussa että asennusten osalta. Hyvän luovan suunnittelun ja oikeiden teknisten valintojen avulla, yksinkertaisillakin materiaaliratkaisuilla toteutukseen saatiin erityistä näyttävyyttä.

Yhteistyössä All Things Commerce Finland Oy:n ja Kobra Agencyn kanssa toteutettu näyteikkuna oli vannoutuneen tiimityön tulos. Rohkeasti toteutettu ja näyttävä näyteikkuna tuo konseptimyymälälle täysin korvaamatonta huomioarvoa katukuvassa ja toimii todellisena kaupallisena sisäänheittäjänä.

“Yhteistyössä arvokkainta oli ehdottomasti joustavuus ja tiimin hyvä asenne! Arvostamme erityisesti rentoa ongelmanratkaisua ja yhteistyön tapaa haastavankin aikataulun edessä. Olemme saaneet runsaasti positiivista palautetta ikkunoista, ja suosittelen yhteistyötä brändäämön kanssa juurikin tämän tyyppisiin näyteikkuna- tai kevyisiin pop-up-toteutuksiin.”

Jonas Forth, All Things Commerce Finland Oy

Kiinnostuisko monipuolisista myymälämarkkinoinnin ja erikoiskampanjoiden ratkaisuista?